Kipua tehdään näkyväksi Punainen ilmapallo -kampanjalla. Krooniseen kipuun ei välttämättä löydy lääkettä.
Se
tuntuu jäytävänä, polttavana, kuin revittäisiin ihoa pois.
Koskettaminen sattuu äärimmäisen paljon, kukaan ei voi halata minua.
Kipu ei näy päällepäin, mutta se kalvaa ihmisen koko elämää.
– Kivusta pitäisi kertoa ihmisille, juuri siksi, että se ei näy, sanoo Ritva Johansson.
Suomen
Kipu ry. onkin mukana punainen ilmapallo -kampanjassa, jonka
tarkoituksena on tehdä kipu ja sen kanssa elävät näkyvämmiksi. Sen on
myös tarkoitus edistää kroonisen kivun hoitoa koko Euroopassa.
Kipupotilaat ajattelevat kipunsa, ja yrittävät puhaltaa sen pois ilmapalloon.
–
Eihän se kipu häviä, mutta sillä, että tekee jotain, on vaikutusta
mieleen. Ja jos saisi edes yhden ihmisen ajattelemaan, että mitä se
jatkuva kipu on, Johansson sanoo.
–
Tämä antaa kohteen, johon sijoittaa sitä todella kurjaa oloa.
Mielettömän hyvä ajatus!. Hauskaa ei ole koskaan liikaa, sanoo Jaana
Kolehmainen.
Kipukohtaukset
ovat suunnattoman kovia. Olen kippurassa sängyllä tai lattialla.
Kohtauksen jälkeen en muista, mitä on tapahtunut. Saatan mennä
kipusokista tajuttomaksi.
Kivun kanssa voi kuitenkin myös elää ja pärjätä, vaikka se voi vaikeaa ollakin.
–
Minä yritän rentoutua, kuuntelen esimerkiksi rentouttavaa musiikkia, ja
rentoutan lihaksia. Teen myös hengitysharjoituksia, kertoo Kolehmainen.
– Lääkkeet ja siedättäminen ovat avainasemassa. Siedättäminen tulee eteen jokaisella, jolla kipu kroonistuu, hän jatkaa.
Johanssonin mukaan keskeistä on positiivinen asenna.
–
Koska kivulle ei voi tehdä mitään, niin pitää yrittää positiivisen
kautta hakea. Lapset antavat voimaa, ja tekevät myös sen, että ylös on
pakko nousta. Jos perhettä ei olisi, elämiseni kivun kanssa voisi olla
hyvin erilaista, hän sanoo.
Olen
elänyt viisi vuotta kipujen kanssa. Huonompina päivinä tuntuu, että
olen vieläkin siellä kaivurin alla. Olen tässä pisteessä humalaisen
työkaverin ja huolimattoman lääkärin vuoksi, ja se tuntuu äärimmäisen
epäreilulta.
Johanssonilla itsellään on krooninen hermosärky.
– Se alkaa niskasta ja päätyy jalkoihin. Olen kokonaisvaltaisesti kipeä, hän sanoo.
Kolehmaisella kipu keskittyy vartalon oikealle puolelle, varpaista päähän saakka. Kivut ovat lihaskipuja, hermokipuja ja
kipuja.
–
Paketti, joka on lähestulkoon lamaannuttava. Yöksi tainnutan itseni
lääkkeillä, että saan edes vähän unta, muuten en nukkuisi ollenkaan,
Kolehmainen sanoo.
Olen
kärsinyt kivuista 18 vuotta. Oireet alkoivat kädestä. Sitä leikattiin
kahdeksan kertaa, ja hermot vaurioituivat. Tällä hetkellä hermokivut
ulottuvat koko vartaloon. Ne ovat polttavia ja repiviä, kuin joku
kaivaisi lihapaloja kehosta.
–
Kelakaan ei pidä. Tänä syksynä kohtasin sellaista, että lähetin
sairaspäivärahahakemusta p-lausunnolla Kelalle, mutta Kela kieltäytyi
kokonaan käsittelemästä sitä, kertoo Kolehmainen.
Kolehmainen oli siirretty työmarkkinatuelle, eikä hakemusta Kelan mukaan tarvinnut käsitellä.
– Se tarkoittaa myös, että en voi hakea edes kuntoutustukea, hän sanoo.
Monenlaista
kipua, varsinkin nivelissä. Kipu on sellainen piru, että sitä on vaikea
toiselle kertoa, ja sitä on vaikea kivuttoman ymmärtää.
Monet kipupotilaat puhuvat vertaistuesta, siitä, että toinen kipupotilas on ainoa, joka todella ymmärtää.
– Vertaistuki on äärimmäisen tärkeää. Toinen kivuista kärsivä voi jo puolesta sanasta ymmärtää, mitä tarkoitat, sanoo Johansson.
Johansson vetää itse vertaistukiryhmää Muuramessa.
– Ilman vertaistukea en olisi tässä, enkä näin hyvässä kunnossa, hän sanoo.
Kipujen
vuoksi olen menettänyt kykyni kävellä. Kipukohtaukset vievät
pahimmillaan tajun. Lääkäri sanoi, että minua ei saada koskaan
kivuttomaksi.
Markuksi
esittäytyvä mies kertoo, että hänellä on CRPS ja sarjoittainen
päänsärky. CRPS on määritelty kivuliaaksi oireyhtymäksi, jonka oireita
ovat alueelliset kivut, tuntomuutokset ja tahdosta riippumattoman
hermoston toiminnan vaihtelu.
– Pitää vain yrittää elää mahdollisimman stressitöntä elämää, ja löytää asianmukaiset lääkkeet, hän sanoo.